Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj on ostanut Erweko Oy:n koko osakekannan

POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ             Pörssitiedote 21.9.2018 klo 10.15                       

Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj on ostanut 21.9.2018 päivätyllä kauppakirjalla oululaisen korkealuokkaisten digi- ja offsetpainotuotteiden valmistamiseen erikoistuneen Erweko Oy:n koko osakekannan Kaleva Oy:ltä. Osakekauppana toteutettavan yritysoston kauppahinta on 0,3 miljoonaa euroa. Omistusoikeus osakkeisiin siirtyy kaupan täytäntöönpanopäivänä 1.10.2018, jolloin myös kauppahinta maksetaan.
Kauppahinta maksetaan käteisellä Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj:n kassavaroista.

Erweko Oy:n liikevaihto vuonna 2017 oli 10,1 miljoonaa euroa, ja sen liiketulos oli 0,1 miljoonaa euroa. Vuoden 2017 lopussa Erweko Oy:n varat olivat 4,9 miljoonaa euroa ja velat 2,4 miljoonaa euroa.
Erweko Oy työllisti vuonna 2017 keskimäärin 73 henkilöä.

Yrityskauppa vahvistaa Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konsernin painotoimialan digi- ja offsetpainamisen kasvustrategiaa. Investoinnin avulla konsernin liiketoiminta laajenee merkittävästi
digi- ja offsetpainamisessa, ja samalla tukee painotoimialan kokonaisvaltaista palvelupakettitarjontaa. Solmitulla yrityskaupalla saadaan lisää osaavaa henkilökuntaa sekä pääkaupunkiseudulle että Pohjois-Suomeen. Yrityskaupan myötä konsernilla on lähes koko Suomen kattava myyntiverkosto ja tuotteiden saatavuus laajenee yhä suuremmalle määrälle asiakkaita.

Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konsernin talousraportoinnissa Erweko Oy tulee olemaan osa painotoimialasegmenttiä.

Yrityskaupan arvioidaan kasvattavan hieman Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konsernin vuoden 2018 liikevaihtoa. Kaupalla ei arvioida olevan olennaista vaikutusta vuoden 2018 tulokseen.
Konserni arvioi saavansa yrityskaupasta huomattavia synergiaetuja, jotka alkavat realisoitua vuoden 2019 loppupuolella.                                                                

Joensuussa 21. syyskuuta 2018

POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO OYJ                                                 

Raimo Puustinen                                                                
toimitusjohtaja                                                                

LISÄTIETOJA:                                                                   
Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj:n toimitusjohtaja Raimo Puustinen,
puh. 0500 975 873

Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oyj:n painotoimialan johtaja Jari Avellan
puh. 050 323 3885

TIEDOTTEEN JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
keskeiset tiedotusvälineet
www.pkkoyj.com